19 Tou 2010 Itsemurhaeläimiä
 |  Category: Blogi

Olen kuvitellut, että kevät tuo ihmispopulaatiosta esille kaikki naiset, ketkä on raskaana ja hörhöt, mitkä muuten vaan kiipeää ylös koloistaan. Mutta tämä kevät onkin tuonut jotain ihan muuta. Nimittäin itsemurhaeläimet. Ja mein pihalle. Pelottavaa.

Kaikki siis lähti joku aika sitten, kun ihmettelin miksi koirat on niin vauhkona pihalla varsinkin aamutuimaan. Syylliseksi ilmoittautui pian orava, joka rohkeasti ravaa pitkin mein pihaa. Sisko epäili, että se orava on ottanut vaikutteita Aidan takaa Hammysta, kun sen liikkeet on ihan verrattavissa tähän julkkis-sukulaiseen. Tiedä siitä sitten, mutta kovin rohkee karvahäntä kyseessä on. Orava ihan selvästi on sitä mieltä, että nyt on hänen reviirilleen muuttanut jotain ihan vääriä tyyppejä, sillä se ihan varmasti tekee vain kiusaa. Orava nimittäin kiipeilee seinällä ja aidan päällä pelkäämättä aidan takana olevia hirviöitä. Joskus se oikein ottaa katsekontaktia ja säksättää, mutta ei tee elettäkään lähteäkseen karkuun. Orava myös ravailee pitkin rännejä niin että kolina käy, mutta aina sen verran kaukana ettei monsterit sitä pääse nappaamaan. Ainakaan vielä. Nähtäväksi jää, kuinka rohkea yksilö kyseessä on. Pari kertaa on ollut aika lähellä, kun orava kirmaa liian alhaalla tai lähellä haukkuja.. Pelottaa ihan. Ei niinkään sen oravan puolesta, se on varmaan tiedostanut riskin tulla iltapalaksi, vaan sen puolesta että siltä ei lähdekään henki heti. Ja yök, mie en kyllä voi sen jälkeen ehkä toimia. Näin jo pari viikkoa painajaisia pelkästään kun näin, että orava juoksi auton alle. Voi raukkaa.

Toinen hullu eläin löytyi eilen naapurin puolelta, ihan meidän oman ulko-oven vierestä. Esteeksi ja aidan aukon peitteeksi on joku näppärä henkilö joskus laittanut vihreän kukkapenkinsuojuksen. Sen takaa piikit törötti ja sähinä kävi. Itsemurhasiili! Mutta ei sekään tajunnut liikkua mihinkään koko päivään. Siellä se makoili ja esitti piikkipalloa kun aidan toisella puolella vauhkottiin elukasta liian lähellä. Voivoi, mihin tää maailma on menossa kun eläimetkään ei enää tunne rajojaan..

Asun selvästi liian maalla, sillä pihapiiristä löytyy myös jättikokoisia jäniksiä sekä ihan liian kovaäänisiä fasaaneita. Nämä kyseiset lajikkeet ovat vielä toistaiseksi tajunneet kestää takapihan puolella, mutta jännityksellä odotan sitä päivää kun kaikki kulmakunnan elukat tekee atakin suoraan meille. Ihan vaan kiusallaan. Meinaa käydä pelottamaan..

Niin, ja luolakoekin on peruttu. En tiedä miksi olen vähän pettynyt, vaikka ehkä näin on parempi. Enhän mie ole päässyt edes treenaamaan jännitystä, saati sitten Elvis luolaan ollenkaan sitten viime syksyn. No, elämä on.

Ja vielä: pentuset sitten syntyivät Pitmywitsin nimiin sunnuntaina 16.5.2010. Kolme komeaa urosta ja kaksi sievää narttua. Vautsi. Kuvia tulee kunhan ehdin latailemaan. Sillä välin tarkempia kuulumisia Katjan käsialalla täältä.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.

2 Responses

  1. 1
    Katja 

    TSIILI! Hurja kaveri ja kehtaakin tulla vielä pihapiiriin. Kamikaze-oravia ja -pupuja näkyy myös meillä täällä, mutta ainakin vielä ne ovat osanneet lähteä hurjia metsästäjiä karkuun. Kyllä mäkin luikkisin, jos joku mulle karjuis siihen äänensävyyn. Onneksi ei ole käännöspalvelua olemassa, voisi olla melkoisen painokelvotonta tekstiä.

  2. 2
    Henna 

    Tsiili tajus lähtee iltasella myöhään karkuun eikä sitä ole sen jälkeen (onneks) näkyny. Mutta se orava pelottaa, sillä se tulee aina vaan lähemmäs hivottelemaan. Oiskohan villieläimillekin tarjolla jotain terapiaa, että sen orava-paran sais nostettua tuosta elämän pahasta ojasta?

Leave a Reply